Spey clave

torstai 30. syyskuuta 2010

Minun neljä vaihetta oppia uutta

Jaahast....Näyttäis lauantai ja sunnuntai olevan suht tuulettomia(ainakin ennustuksien mukaan)joten mieleni alkaa halajamaan pientä reissuntynkää tehtäväksi.
Tää hauen perhostelu on siitä vittumainen laji että helvetin usein kun olis aikaa niin tuulta on liikaa ja hyvien tuuliolosuhteiden aikana saa hoidella kaikkia muita velvotteita joten jos ei muuta niin ainakin on oppinut entistä enemmän arvostamaan niitä hetkiä jolloin sekä keli on ok ja aikaa riittää harrastamaan.

En oikein tiedä mistä tää mun perhostelu(HAUEN!!!)on loppujen lopuksi noussut itselleni niin tärkeäksi harrastemuodoksi mutta ainakin muistan edellisessä duunimestassa missä reissasin paljon niin varsinkin Sweduissa laji on ihan vitun suosittu joten toki jokaisessa kalastus-lehdessä siitä jotain mainintoja oli,
siitä se kai sit lähti?

Seuraava askel olikin sit ruveta treenaamaan heittämistä joka olikin sit vesittää koko harrastuksen,vittu kun piti jääräpäisesti yksin yrittää videoiden avulla saada sudit lentämään edes vähän.
Käännekohta olikin mielestäni se kun sain hieman opetusta heittämiseen(ISO KIITOS MikkoR)ja voi vittu....parissa tunnissa opin enemmän kun sen parin vuoden aikana mitä olin yrittänyt yksikseni.
Ja tästä yksinyrittämisestä vielä että omasta mielestäni huonoin asia minkä voi itselleen tehdä JOS perhostelu kiinnostaa on ottaa jerkkikamat tai svirveli följyyn kun lähtee reissuun.
Itselläni kävi niin että muutama heitto ja totesin että:vittu tästä mitään tuu,svirveli käteen ja homma jatkuu...

Kolmas askel oli että luettuani erään ruotsalaisen artikkelin missä sanottiin että jos svirveli pitää ottaa mukaan et ole vielä valmis tähän harrastukseen niin rupesin jättää virpan pois ja keskittyä vain perhon heittoon ja kas...ei montaakaan reissua tarvinnut tehdä jolloin sain lingottua tuheron ihan kalastusheittojen mittoihin(15-20m).Kaikki tämä sen ansiosta että ei ollut vaihtoehtoa joten jos meinasit saada fisuja niin tussua veteen vaan.
Nykyään en enää hämmästy vaikka saisin siiman lingottua backingeille asti tosin harvemmin sellasia kiskaisuja edes tarvitsee.

Neljäs ja viimeinen vaihe oli se eka kala,voi vittu sitä fiilistä kun perhovavan kanssa väsyttelet niin ei tarvitse olla edes mikään jättiläinen niin ihan saatanan hauskaa kun joka liike välittyy sormiin asti,ei pysty sanoin kuvailemaan.....
Pakko päästä kalaan.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Välinepäivitystä

Pitkään ja hartaasti odotettu vapa ja kela saapui vihdoin ja viimein kotiin eli
Hardyn 9 kinttunen Zane SW #9 ja siihen kelaksi niinikään Hardyn Demon 7000 vaihtoi omistajaa,vaihdossa meni vitunmoinen kasa euroja.
Kaupanpäällisiksi sain sentään pohjasiimat kaikkiin puoliin+Rion pike inter/S-2ja Guiden pike kelluversiona,kellu sen takia että kellu on ainoa versio kyseisestä siimasta mitä mulla ei ole.

Muutaman testiheiton pihalla tehneenä täytyy sanoa että on oikea namuzeba mun mielestä.Kyllä taitaa sekä Vissut(gt-4)ja TFO:n ticrx vai mikä vittu se nyt olikaan jäädä varavavoiksi,nyt kun vielä pääsis koko päivän reissun tekemään ja kalaa pitämään niin sitten vois sinetöidä nääkin kehut,ilmahan on ollut perhostelun osalta ihan perseestä muutamat viime päivät,vaan TAAS on luvattu tyynempää keliä joten joskohan sitä sit.......
Vedenlämmöistä ei ole mitään tietoa mutta kai ne on jäähtymään päin kun tänäkin aamuna mittari näytti +6 astetta kun duuniin ajelin.
Muutaman uuden sudinkin olen saannut aikaiseksi kuten taisin edellisessä postauksessa mainita tekeväni.
Pari TMC:n 911s sidottua ja luettuani Simon Grahamin blogia niin innostuin pari pienempääkin sitomaan,mittaa noilla ei ole kun 10cm,matskuna Ice Wingiä ja kaulukseen laitoin Marabouta antamaan hieman elävyttä,niin ja koukku tietenkin,sehän on TMC:n 8089 koossa #2,niitä vois varmaan nakella kevyemmilläkin kamoilla jos alkaa kädet väsyä.



Ja tässä nää pikkupirut kans....

lauantai 25. syyskuuta 2010

Uusia syysfiilksiä.

Ja taas pisto loviisan vesille,tällä kertaa testasin mustia slinkyjä aika pimeässä kelissä ja toimihan ne,pari hassua pikkuista näki veneen sisäpuolelta mutta olivat tosiaan niin pieniä etten viitsinyt edes mitata.
Yökalastusta en tosin paljoa aio ruveta harrastamaan kun välillä pelotti niin vitusti kun oikein tunsi perhon ilmavirran kun meni aikasen läheltä,tämäkin asia ehkä korjaantuisi heittotreeneillä.

Muuten kalastukselliseti hieman vaisuhko reissu,noiden kahden lisäksi kolme ylös asti joista pisin venytti mitan 74cm asti.Ilmat alkaa kylmetä siihen malliin että isommat alkaa varmaan kohta olemaan mahdollisia.
Huomenna olis mökillä laituritalkoot,vittu mitä amatöörejä,just kun alkaa olemaan paras aika siellä olla niin nää rupeaa laitaa mestoja talviteloille,nooh,pärjään minä ilman mökkiäkin kunhan vene on käytössä,saapahan hieman erä-tunnelmaa kun voi notskilla paistella maggaraa jossain saaressa.

Tänään olis vuorossa yksi sukujuhla joten saa nähdä pystyisköhän sitä rapuloiltaan noudattaa suunnitelmaa lähteä aikaisemmin möksälle fisustamaan ennen talkoita?
Ainakin aion sitaista pari "kylmän veden" tussua varuiksi,yhä edelleen luvattu ihan kivaa keliä ainakin näin perhostajan silmin.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Syksyisiä fiiliksiä ja innovaatioita.

Veden kylmenemistä odotellessa on tullut kaikenlaisia ideoita toteutettua,mm Hoover-perho Niklaus Bauerin innoittamana oli yllättävän helppoheittoinen vaikka muuta odotin.
Testireissu ei tosin antanut kun yhden karkuutuksen ja elämäni suurimman Ahvenen,tarkkaa mittaa ei tullut otettua mutta 35-40cm varmaan ja painoa +500g vuorenvarmasti,vittu ihmekaloja,perho noin 20cm.


Muutamalla muullakin uutukaisella oli tapahtumia ja Haukia sentään,Varsinkin Icey-perholla jolta tuloksia odotinkin tuli 3 kpl ylös asti suurin taisi olla joku 70cm eli pieniähän ne...


Ja kun tässä on nää vitun iltareissut venähtänyt aina tuonne pimeän tuloon asti niin sitaisin sit pari vappuviuhkaa niille illan pimeimmille hetkille,tällä kertaa järki voitti ja poistuin sellaiseen aikaan ettei tarvinnut "käsikopelolla" löytää takaisin laituriin joten ihan tarkoitukseen tehdyssä kelissä perhoa ei testattu mutta 1 kala ylös kuitenkin.


Ja vielä tällainen millä se kalakin tuli.

No voi vittu miten tumma kuva.Koitetaas tällai.

Ja lopuksi täytyy todeta että kyllä se syksy saapuu pikkuhiljaa saaristoon,jotenkin on helvetin haikeeta ja samalla mahtavaa kun luonto pikkuhiljaa alkaa valmistautua talven tuloon.
Kohta alkaisi Mertsarikausikin jos sitä nyt koittais siitä innostua mutta onhan tätä Haukiaikaa vielä jäljellä,yritetään nyt nauttia siitä,Tässä vielä kuva muuttolinnuista ja ison Ahvenen ottipaikasta.
Palailen astialle viimeistään ensi viikolla kun on luvattu kaunista koleata syyskeliä mutta ilman tuulta(uskokoon ken tahtoo).


tiistai 14. syyskuuta 2010

Reissua ja sidontaa

Eipä ole tänne tullut laitettua päivityksiä vähään aikaan vaikka on kalassa tullut jopa aika paljonkin käytyä,yksi vauraampikin kala pyydettyä(91cm).
Erikoista on ollut Ahvenien määrä edellisvuosiin verrattuna.
Virvelilläkin on "joutunut" onkimaan kun tuuli ollu mun heittotaidoille liikaa.
Tänään tuli testailtua uutta synttärilahjaksi saamaani Marc Petit Jeanin dubbaus-työkalua,pienien alkuvaikeuksien jälkeen sain mielestäni ihan siedettävän oloisen sudin aikaiseksi.


Ja kun alkuun päästiin niin aloitin luottosutien uudelleen sitomisen kun entiset rupeaa leviämään käsiin,tosin sain aikaiseksi vasta yhden mutta kerkiihän sitä vielä kun paskaa keliäkin on luvattu.


Ja meinasin kokonaan unohtaa,pomolle+vaimolle kyhätty elämäni toka tauluperho,heidän Aku-koiran hännästä harjatuista karvoista.
Vittu,perho onnistui niin hyvin että meinasin pitää itelläni.

Viimeisin olis tällainen viritys mikä odottaa jatkotoimenpiteitä,jahka mä vittu löytäisin sen,ei mitään muistikuvaa mihin olen paskan laittanut,kaipa se jossain vaiheessa löytyy.


Tähän hätään voisin lisäillä vielä jonkusen foton reissuista,tuo viimeinen reissu mistä nappasin tuon ysiykköksen on kuvat kännykässä johtuen ihan saatanan kovasta sateesta minkä vuoksi en viitsinyt kameraa edes ottaa mukaan.



Toi vimonen foto pääsi julkaisuun kun oli elämäni eka fisu kutosluokan välineillä,oli tonkin kanssa aika taistelu ennen kun suostui kuvaan,huomatkaa ehjät kädet.....

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Munapataa tarjolla eli katkeraa tilitystä.

Fiilikset oli kohdillaan juu...Voi vittu noita sääennustuksia,tuulta oli varmaan tuplat mitä oli luvattu ja varuiksi ei ollut kun perhåkamat mukana ja se jos ei muuta niin ainakin kavensi heittosektoria aika kiitettävästi,toisaalta ei Romokaan kalaa saanut.
Kyllä oli saaliin osalta heikoin esitys miesmuistiin,vittu,ei tärpin tärppiä koko saatanan reissulla,ei kummallekkaan.

Ekalla mestalla turattiin aika pitkään tarjoten vaikka mitä mutta salaattiaineksia kummempia saaliita ei saatu.
Ennen seuraavaa mestaa käväistiin mökillä hakemassa mullekin svirveli kun tämä paikka oli täysin vailla tuulensuojaa joten pervoilun jätin väliin.
Mutta,mutta samaa tahtia mitä aurinko laski niin laski fiiliksetkin ja auringon jo laskeuduttua päätettiin laittaa pillit pussiin ja...ja..vittu mä oon ihan sanaton,en saatana jaksa muistaa että ihan ilman pienintäkään nypyä olisin näin montaa heittoa heittänyt.

Nooh,jäipähän ens reissuksikin jotain pyydettävää,vittu kasvakaa Hauet niin tullaan uusiksi ja silloin kun vähiten odotatte niin me iskemme.
Loviisa vaikenee muutamaksi päiväksi.